Mantastic!

Aivan fantastinen reissu Similanilla. Ja kylla: todellakin tuli nahtya mantoja. Kolmantena paivana laivan radiossa olivat muiden laivojen kapteenit huudelleet, etta Koh Bonilla on nahty valashaita. Oltiin suunniteltu menevamme joka tapauksessa kyseiselle saarelle kyseisena paivana, mutta ei kuitenkaan lahdetty muuttamaan suunnitelmia vaan sukellettiin rauhassa eka toisella saarella ja siita sitten kohti Koh Bonia. Valashaita ei valitettavasti enaa nakynyt, mutta mantoja kyllakin.

Sukellus alkoi normaaliin tapaan rauhallisesti: muutama leijonakala ja yksi kivikala osui silmiin erikoisempina kaloina. Sitten noin 10 min kohdalla dive master alkoi kilisyttamaan sellaista merkinantokelloa ja osoitti eteenpain. Aluksi ei nakynyt yhtaan mitaan, kunnes pikkuhiljaa alkoi edessa hahmottua iso siivekas hahmo joka ui suoraan kohti. Manta ray. Ensimmainen oli kooltaan todella iso, jalkikateen arvioitiin etta siipien karkivali oli 5-6 metria ja se kaarsi muutaman metrin paasta. Sen jalkeen alkoi mantatykitys 40 minuutin ajan. Kun yksi oli uinut ylitsemme, toisesta suunnasta heti peraan tuli toinen. Laskut menivat sekaisin jossain 10-20 yksilon kohdalla.

Hauskana ilmiona huomasin myos Pavlovin koirakoemaista kaytosta meissa kaikissa: kun dive masterin kello kilisi, kaikki alkoivat pyoria paikallaan ympyraa (mantoja etsin). Huvittavan nakoista.

Nyt todellakin ymmarran mista niin iso vouhotus mantojen suhteen. Ne vaan yksinkertaisesti ovat niin isoja, niin uljaita otuksia, etta niiden nakemisen jalkeen perussukeltamisesta katosi jotain. No ei nyt sentaan, mutta melkein. Nyt pitaakin siirtya sitten etsimaan kaikkea pienempaa merenelajaa.

Lisaksi tuli nahtya muutamia leopardhaita, pari white tip sharkkia, seka kummallisimmista kummallisimpia Napoleon -kaloja (pienen auton kokoisia) ja Humb head parrot fisheja. Todella outoja ja isoja muinaisjaanteita.

Korvatulehduskin parani reissun aikana, tosin ensimmainen sukellus oli kylla todella tyolas. Paineentasaus oli todella hidasta ja melkein kaikki huomio keskittyi siihen. Muut sukellukset sitten onnistuivatkin oikein hyvin. Neljan paivan jalkeen oli kylla kaikki puhti pois ja nyt aion pitaa muutaman paivan tauon sukeltamisesta. Viikon paasta sitten pitaisi alkaa mun dive master -kurssi.

Tanaan ajattelin vuokrata moottoripyoran tai skootterin ja lahtea ajamaan Khao Lakiin. Siella mahdollisesti yksi yo ja sitten takaisinpain.

Toissapaivana tultiin aamulla Phukettiin. Sen jalkeen kaytiin saunassa, syomassa, sitten pienet paivaunet ja illalla lahdettiin viihteelle. Vahan joutui kylla itsensa kanssa kaymaan keskusteluja, etta paasin liikkeelle. Oli varsin vasynyt ja omituinen olo. Maailma keinui edelleen ja paassa tuntui olevan ylimaaraista painetta. Kuitenkin jaksoin lahtea, ja mentiin Kata beachille sellaiseen motoristibaariin, missa livebandi oli soittamassa. Soittajat olivat todella hyvia, samoin biisivalinnat. Ja paikallisen tavan mukaisesti silloin kun on toita niin niita tehdaan. Bandi soitti 6 tuntia putkeen. Valilla jokin soittajista vaihtui, mutta paaasiassa samat tyypit oli lavalla koko illan.

Hauska oli seurata muita ihmisia baarissa. Tai lahinna naita noin 50 vuotiaita mieshenkiloita, jotka olivat selvastikin tulleet elamaan nuoruuttaan uudestaan. Osalla oli tietysti nuoret thai-tytot matkassa, osa tanssi todellakin kuin viimeista paivaa ja muutenkin meininki oli aika villia. Yhta setaa jouduin kylla vahan enemmankin ihmettelemaan, tai pikemminkin hanen pukeutumistaan: hapsutetut farkkushortsit jalassa. Ja biletyksen lomassa seta ilmeisesti tajusi, etta ei ole aivan nuorekkaimmillaan, joten laski farkkushortsejaan siten, etta kalsarien ylareuna nakyi. Sitten lyhythihaisen kauluspaidan kaikki napit auki ja tanssilattialle kaatamaan olutta rintakehalleen. Jepjep, todella tyylikasta.

Viereisessa poydassa oli sellaisia 60 vuotiaita miehia parikymppisten thai-naisten kanssa. Miehet eivat tanssilattialle lahtenee, paitsi vanhimman nakoinen valkohiuksinen ukko tallusteli lavalle, vaihtoi basistin kanssa osia ja alkoi jamitteleen bandin kanssa. Ja ukko todellakin osasi soittaa bassoa. Soitti pari-kolme biisia, sai raikuvat aploodit ja kopotteli takaisin poytaansa. Baarin ulkopuolla hammasteltiin hetken aikaa miten hyvin kyseinen herra oli soittanut ja yksi seurueemme tyypeista, joka on viettanyt vahan enemman aikaa Thaimaassa sanoi, etta sama tyyppi soittaa aika usein tuolla ja etta tyyppi on myos The Who -yhtyeen ensimmainen basisti.

Pienella googletuksella kuitenkin huomasin, etta The Who -yhtyeen alkuperainen basisti kuoli vuonna 2002 ja nykyinen basisti kyseinen herra ei kylla ollut. Joka tapauksessa vanha herra tiesi miten bassoa soitetaan, vaikka tuskin koskaan The Whossa on soittanutkaan.