Peltzin matka Thaimaan kautta Taiwaniin

Thaimaa 8.1.-26.2. // Taiwan 26.2.-1.7.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Divemaster -kurssi alkoi reilu viikko sitten ja siitä lähtien onkin pitänyt kovasti kiirettä. Kotona odottaa aikamoinen kirjapino lukemista. Lähinnä fysiologiaa, fysiikkaa, sukelluslaitteistoa ja sukellusjohtamiseen liittyviä asioita olisi opiskeltava. Mielenkiintoisia asioita kylläkin!

Eilen päättyi open water diver -sukellusperuskurssi, jota olin mukana seuraamassa. Oli aika mielenkiintoista nähdä, kuinka ensin uima-altaalla pelkkä rauhallinen hengittäminen veden alla voi tuottaa suuria vaikeuksia, mutta kuinka sitten systemaattisesti harjoittelemalla pari päivää myöhemmin sama tyyppi sukeltaa varsin kelvollisesti 18 metrin syvyydessä ja sukellusten jälkeen innostuneisuus ja tyytyväisyys on käsin kosketeltavissa. Tosin itse olen edelleen aivan fiiliksissä kun vaan pääsee veden alle lähes riippumatta onko siellä mitään erityistä nähtävää.

Ai niin, reilu viikko sitten opin hengittämään veden alla. Siis tehokkaasti. Ajatus hengitysharjoituksiin lähti yksinkertaisesti siitä, että kulutin aivan turhan paljon ilmaa. Siispä päätin kokeilla vähän eri tekniikoita, ja lopulta päädyin hengitystekniikkaan, missä lasketaan kolmeen sisäänhengittäessä ja kuuteen uloshengittäessä. Ja tämän opittuani ei ilma ole enää loppunut kesken ja tunnin sukellukset ovat olleet mahdollisia syvyydestä riippumatta. Aika siistiä!

Vielä reilu pari viikkoa aikaa jäljellä täällä Thaimaassa. Todennäköisesti dm-kurssi tulee viemään suuren osan tuosta ajasta. Vähän sääli siinä mielessä, että kun saan kurssin suoritettua, pitää jo heti lähteä pois enkä pysty käytännössä harjoittelemaan divemasterina toimimista. Ehkä sitten jokin toinen kerta, ehkä jossain muualla. Ehkä ensi kesänä en tulekaan takaisin Suomeen. =)

3 Comments:

  • At 2:18 ap., Blogger Niina said…

    Hei Antti!

    Onnellisuus/tyytyväisyys kaiketi aika korkealla nou?

    Kiva katsella noita vedenalaisia kuvia, ehkä joku päivä itsekin uskallan sukeltamaan, vaikka pelottaakin se veden alla oleminen.

    Nauti vielä viimeisistä "lomapäivistä", ettei vaan koulupaineet iske liian kovaa..

    Saludos desde Monterrey!
    Niina

     
  • At 5:37 ip., Blogger -peltzi said…

    Joo kylla taalla onnellisuus/tyytyvaisyyspisteet on ihan kohillaan. Sitten olisi molemmat tapissa, jos kaikki kaverit Suomesta olis myos taalla!

     
  • At 9:11 ip., Anonymous Anonyymi said…

    Oli 5+1 oikein, jos olisi ollut se 6+1 olisin jo siellä. :)

    Makko

     

Lähetä kommentti

<< Home