Filippiinin reissu tuli tehtyä ja oli aivan hurjan siistiä! Lyhykäisyydessään matka meni täysin ilman ongelmia ja hauskaa oli.
Ja toinen tärkeä uutinen on rss-feedin lisääminen tuonne sivupalkkiin oikealla, jota kaksi (ja varmaan ne ainoat) blogini lukijat on kyselleet. Tuon käytöstä taas en tiedä yhtään mitään, copy-pastetin vaan koodin pätkän tuonne. Kuulemma toimii.
Viikko sitten sunnuntaina oli siis lähtö. Tietysti aamusäädöissä meni vähän kuviteltua kauemmin, ja sitten hikihatussa raahasin laukkuania tuota mäkeä alas kohti yliopiston pääporttia, missä takseja yleensä on parkissa. Sainkin taksin odottelematta, mutta kuski ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia. Ja kiinan sanakirja ei ollut taskussa, joten käsimerkeillä näytin lentokonetta, ääniefektien tehostamana tietenkin. Tunnin verran istuin taksin takapenkillä miettien mennäänkö oikealle lentokentälle, sillä jos ei mennä niin aikaa ei ole siirtyä seuraavalle. Mentiin oikealle lentokentälle.
Parin tunnin lento Manilaan ja koneesta ulos. Käytävällä oli heti paikalliset trubaduurit nostattamassa lomafiilistiä, missä myös onnistuivat. Kunnes näin jonot passintarkastukseen. 45 minuuttia jonossa, ja jotenkin aina onnistun valitsemaan sen lyhyimmän näköisen jonon, joka sitten syystä tahi toisesta liikkuu kaikista hitaiten (yleensä syynä on joko jumalaton määrä vanhuksia, lapsiperheitä tai harjoittelija tiskin toisella puolella. Tämä pätee niin kaupossa, virastoissa kuin lentokentilläkin). Huomasin myös, että suurin osa turisteista näytti olevan jenkkejä, ja suuri osa heistä etuilivat jonoissa minkä ehtivät, tukkivat kulkuväylät täyttäessään maahantulolomakkeita (jotka yleensä täytetään jo lentokoneessa!) jnejne.
Positiivinsia yllätyksiä koin heti Manilaan saapuessani, kun taksikuski jutteli niitä näitä mukavia erinomaisella englannilla. Ja tien varsilla melkein kaikki kyltit ja mainokset olivat englanniksi. Lisäksi mukava lämpöaalto iski vastaan heti terminaalissa, reilut 30 astetta sanoisin ja kirkkaan sininen taivas. Ja sitten nopeasti automaatista käteistä. Taksintoimiston kautta taksiin ja matka jatkui kohti sisämaan lentokenttää, joka oli parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Tämän takia siis eivät pystyneet checkaamaan laukkuani suoraa määränpäähän. Sisämaan lentokentällä tuntia ennen koneen lähtöä. Ei ongelmaa, sillä kenttä oli toooodella pieni. Matkalaukku painoi 25 kiloa, ja jouduin tässä vaiheessa maksamaan sakkoja ylimääräisistä 5 kilosta yhteensä huimat 2 euroa. Onneksi onnistuin vaihtamaan jatkolennon, jolloin nyt oli 2 tuntia aikaa vaihtaa terminaalia, checkata laukku ja mennä turvatarkastuksen läpi (tiukemmat tarkastukset tällä pikkukentällä kuin missään muualla). Muuten aikaa olisi ollut vain 1tunti 35 minuutti ja enpä usko että olisin ehtinyt siinä ajassa, ellen olisi jenkkityyliin etuillut kaikissa jonoissa. Ehkä ne jenkit yrittivät myös ehtiä tuolle aikaisemmalle lennolle, tiedä häntä.
Sisämaan lentojen odotushalli Manilassa.
Lentokenttä Dumaguetessa. Kävellen koneesta terminaaliin. Ja sateenvarjoja jaettiin, jotta ihmiset eivät paistuisi matkalla. Jos en olisi nähnyt samanlaista varjokäyttäytymistä jo Taiwanissa olisin hämmästellyt.
Uima-allas ja allasbaari. Allasbaarissa tosin ei ollut koskaan asiakkaita, mutta ei myöskään työntekijöitä. Missä syy, missä seuraus?
Yksi resortin bungaloweista ja etualalla resortin yksi ruohonleikkureista työn touhussa.
Resortti mereltä kuvattuna.
Klo 17 resortin ravintolassa meren rannalla. Ensihavainnot: erinomaisen englannin lisäksi ihmiset ovat todella ystävällisiä, talot aika karun näköisiä hökkeleitä, luonto paikoitellen häkellyttävän kaunista ja paikoitellen karun kuivaa. Kuulemma saarella ei ole satanut pariin kuukauteen, joten se selittää.. Niin ja aseistettuja vartioita näkyy joka puolella. Ei siis pelkästään lentokentällä, vaan paikallisilla ravintoloilla on myös omat vartijansa, ja pumppuhaulikko näyttää olevan yleisin ase. Ja pistooli tietysti kaikilla (vartijoilla siis) on hoidettuja. Huoneessani onnistuin heti jumittamaan safety-boxini, joten respan tyttö joutui tulla avaamaan sen mulle, jotta saisin passin ja luottokortit turvaan. Muut turistin noin neljästäkymmenestä ylöspäin, pariskuntia pääasiassa, ja kotoisin Saksasta tai Yhdysvalloista.
Resortin koiranpennut, Sexy ja Pepe, lässähtivät jalkojeni juuren torkkumaan heti ensimmäisenä iltana.
Oli mahtava nukkua sängyssä, joka oli leveämpi kuin mun Taipein asuntolan sänky on pitkä. Niin, en olekaan tainnut avautua tästä, mutta en mahdu siis nukkumaan asuntolan sängyssäni suorassa, ja jalkopäässä on vielä ikävästi puulevy, joka painaa jalkoja jos yrittää nukkua täysin suorana. Sikiöasennossa siis mennään.
Regulaattori oli taas paskana, joten ekan sukelluksen tein lainaregulla. Dyykin jälkeen avasin regun ja virittelin sitä aikani ja sain toimimaan. Pitääpä viedä huoltoon ku tuun Suomeen. Ongelmana oli se, että pakkosyöttöpainike painoi regun lusikkaa koko ajan, joten regusta tuli koko ajan ilmaa. Ja säätöruuvi oli ihan tapissa. Vääntelin sitä lusikkaa kevyesti jotta sain regun lopettaan puhaltamisen, mutta saa joku Poseidon regguihin koulutuksen saanut henkilö väännellä lusikkaa kyllä mun puolesta siten, että säätöruuvilla alkaa taas olla jotain virkaa.
Resortissa kaikki mahdollinen maksaa vähän extraa. Otin printin mun divemaster kortista, jonka äiti skannasi ja mailasi mulle. Printaus maksoi muutaman dollarin. Resortin uima-altaan reunalla oli kyltti, joka kertoi että uima-altaan käyttö maksaa 100 pesoa. Ja altaaseen ei saa edes kusta! Pah!
Toisena iltana jutustelin aikani saksalaisen divemasterin kanssa. Sanoi kiertäneensä aikoinaan aika paljon Aasia kunnes päätyi Filippiineille ja on nyt 5 vuotta ollut siellä. Sanoi, että se mikä Thaimaassa on osittain rahanhakuista teeskentelyä ja ystävällisyyttä, on suurimmaksi osaksi vielä aitoa Filippiineillä. Samanlainen fiilis tuli itselleni mieleen.
Kiva oli katsella myös telkkaria pitkästä aikaa. 50 kanavaa, joista tosin 5 kanavaa non-stop karaokea ja 5 jotain jeesus-kanavia, mutta muutama hyvä jenkkileffakanava, joiden varjopuolena tosin oli 10-15 minuutin välein alkavat mainostauot, mutta siinä ehti aina surffaamaan sopivasti kaikki muut kanavat läpi.
Mä olisin kyllä pyytänyt Porschea.
Yhtenä iltana kävin testaamassa resortin suomalaisen saunan, lisämaksua vastaan tietysti. Sain houkuteltua mukaani yhden filippiiniläisen divemasterin, joka ei ollut koskaan ollut saunassa. Ensimmäiset löylyt jäivät hänen osaltaan aika lyhyiksi, mutta pienellä treenauksella Gaby sanoi oikeasti nauttivan saunasta. Ja täytyy myöntää, että se oli vielä hyvä sauna!
Päivät kuluivat siis pääasiassa sukeltaessa, syödessä, kirjaa lukiessa ja iltaisin syödessä vähän lisää ja hieman olutta siemaillessa. Ja tietysti kun yksin olin reissussa, niin paljon oli aikaa miettiä, mitä sitä oikein tässä elämässä tekisi, missä tällä hetkellä menen ja missä haluaisin lähitulevaisuudessa olla. Itse asiassa tätä pohdintaa tuli tehtyä useamman kymmen sivun verran pieneen muistivihkoon, kun onneksi jätin läppärin Taipeihin. Pohdiskelut syistä ja seurauksista sisältää kuitenkin niin paljon henkilöitä ja tapahtumia, että jätänpä nämä pohdinnat kirjoittamatta tänne. Paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja suuntaviivoja tuli kyllä mieleen jatkotutkiskelua odottamaan...
Sukelluksista ei valitettavasti ole kuvia, sillä vieläkään en ole onnistunut hankkimaan koteloa kameroilleni. Nyt tämä tilanne alkoi kylläkin ärysttämään siinä määrin, että seuraavilla sukelluksilla mulla kyllä on kamera mukana. Ja seuraavat sukellukset erittäin todennäköisesti täällä Taiwanissa jossain vaiheessa kevättä. Tuolla sukelluskohteet eivät olleet ihan yhtä hyviä kuin Thaimaassa parhaimmillaan, mutta kaiken kaikkiaan oikein sukellettavia kohteita silti. Tuli nähtyä muutama todella iso kilppari, paljon frog-fishejä (jos aikaisemmin niitä olen nähnyt en ole kiinnittänyt huomiota vaan luullut niitä osaksi koralleja) ja paljon paljon muuta. Eräällä sukelluksella, shark-sucking-fish (sille lienee varmaan jokin oikeampikin nimi), siis sellainen parikyt senttinen kala, jonka näkee haiden, mantojen ja muiden vähän isompien kalojen kyljessä loisimassa, tuli kiusaamaan mua. Aluksi hätkähdin, että mikä piru koskettelee reittäni. En nähnyt mitään ja jatkoi matkaa. Ja kohta uudestaan. Ja sitten näin tämän kaverin pyörimässä reitteni ympärillä kyöhnäämässä märkäpukuani vastaan. Yritin vähän hätistellä sitä pois, mutta aina se palasi takaisin, ja sitten lopetin hätistelyn ja jatkoin sukeltamista. Onhan jokunen lahja aikaisemminkin vaarattomasti jaloissa pyörinyt.
Divemasterit selailemassa ilmeisestikin miestenlehteä matkalla Apo Islandille sukeltamaan.
Apo Islandin rannassa. Lapset hyppäsivät heti rantautuvien veneiden läheisyyteen leikkimään ja rannassa naiset hyökkäsivät heti turistien kimppuun myymään t-paitoja.
Näköjään tein oikean valinnan kun päätin lähteä Filippiineille: koko Taiwanissa satoi koko viikon, ja etelässä järkätyt festarit oli todella huonosti organisoidut ja jengi ei ollu kovinkaan tyytyväisiä siitä reissusta. Suuri osa muista vaihtareista lähti Japaniin, ja hollantilaiset kundit ovat olleet nyt 9 päivää putkassa, jouduttuaan jonkinlaiseen tappeluun all-you-can-drink iltana jossain baarissa kyseisen baarin omistajan kanssa. Välikohtaukseen liittyi myös vaahtosammutin, mutta en ole vielä saanut tarkempia tietoja mitä siellä oikeasti on tapahtunut ja koska jätkät tulee tänne takaisin. Filippiineillä taas aurinko paistoi joka ikinen päivä, ei satanut kertaakaan ja minkäänlaisia välikohtauksia ei tapahtunut missään. Tosin eräs korealainen sukeltaja oli hyvin lähellä saada turpaan saksalaiselta mimmiltä, sillä kyseinen korealainen sukelta ei välittänyt kenestäkään muusta ollessaan veden alla, eikä myöskään kunnioittanut pätkääkään vedenalaista luontoa eikä eliöstä, vaan sukelteli piittaamattomasti konsoli ja octo pohjaa/koralleja/jne kolhien ja samalla myös muita sukeltajia tönien katsoessaan veden alaista maailmaan ainaostaan kameransa linssinsä läpi.
Tämä hymyilevä kaveri ilmaantui terassini kattopalkkeihin joka ilta.
Hyvä reissu kaikin puolin, vaikka rahaa paloi vähän liiankin paljon. Tämä kuukausi sitten mennään 50 sentin nuudeliaterioilla. Namm!
